Organisaatio­muutos Targetissa

Timo Välenoja on nimitetty 1.4. alkaen Target Headhunting Oy:n toimitusjohtajaksi. Nykyinen toimitusjohtaja Simo Österman jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen muodostavat pääomistajat Simo Österman ja Kari Lilja, jotka molemmat jatkavat edelleen rooleissaan myynnin, markkinoinnin sekä liiketoiminnan kehittämisen parissa ja Timon aktiivisena taustajoukkona.

– Olemme hallituksessa todenneet, että on hyvä antaa tilaa uusille ajatuksille ja nyt siihen on sopiva hetki. Haluamme antaa Timolle lisää vastuuta ja mahdollisuuden toimia Targetin päivittäisen operoinnin johtajana. Olemme menneet paljon eteenpäin vuodesta 2007 jolloin perustin Targetin. Matkalla olemme kokeneet vaikeitakin tilanteita; pitkän taantuman, koronan vaikutukset ja edelleen päämme on pinnalla. Kasvumme on tasaista ja Targetista on syntynyt merkittävä toimija alalla, kertoo Simo Österman.

– On ollut hienoa olla mukana Targetin kasvutarinassa. Yhteistyömme alkoi vuonna 2009 ja on jatkunut hyvässä hengessä aikojen saatossa. Tänään meillä on kasassa mainio ammattilaisten tiimi, joka taipuu ketterästi asiakkaiden tarpeisiin. On hyvä muistaa, että elämme edelleen vahvasti rekrytointipalvelujen myynnistä ja oman yrittäjäverkostomme onnistumisesta, korostaa Kari Lilja.

– Olemme kasvaneet nopeasti erityisesti pk-seudulla, mutta haluamme laajentaa toimintaamme kattamaan paremmin koko Suomen alueen. Tähän leadership-rooliin uskomme Timon sopivan mainiosti ja haluamme antaa hänelle täyden tukemme, toteavat päätökseen tyytyväiset Österman ja Lilja.