Esiintymiskoulutus

Target Headhunting tekee esiintymiskoulutusta myynnille, ylimmälle johdolle, kouluttajille ja esimiehille, tai esimerkiksi työnhakijoille. Koulutuksia voidaan pitää ryhmille tai yksilöille.

Esiintymiskoulutukset toteuttaa esiintymisen ammattilainen, näyttelijätaustainen Anna Vihanto. Esiintymiskoulutuksissa pystytään hyödyntämään teatterillisia keinoja. Koulutuksen tavoitteena on se, että yksilö rupeaa tekemään havaintoja itsestään ja pystyy kehittämään omaa esiintymistään.

Oma persoonallinen esiintymistapa

Esiintyminen perustuu jokaisen omaan erityislaatuisuuteen. Nämä erityislaatuisuudet ovat yleensä ihmisen vahvuus, joita pitää tuoda esiin. Kun ihminen kertoo asioita omien vahvuuksiensa kautta, tulee myös tämän asia mielenkiintoiseksi.

Aivan kuten vuorovaikutuksessakin, mikäli esiintyjä yrittää olla jotain muuta kuin oma itsensä, tulee esiintymisestä väkinäistä tai teeskentelevää. Esiintymiskoulutuksessa pyritään jokaiselle löytämään oma, persoonallinen tapa esiintyä, jolloin esiintyminen on luontevaa ja uskottavaa.

Esiintymiskouluttaja

Esiintymiskouluttaja Anna Vihannolla on runsaasti kokemusta ihmisten vuorovaikutuksesta ja esiintymisestä. Käytännön esiintymistyötä ja koulutusta Anna on saanut näyttelijäntyössä, mutta kouluttajan taitoja on kartutettu myös pedagogisilla opinnoilla.

 050-5904543 – Anna Vihanto
anna.vihanto@targetheadhunting.fi

Sulje