Työnhaun 7 syntiä

23.03.17 Ulla Marjoniemi

Työhaku on herkkä prosessi ja sen onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Haastatteluun pääsemisen kannalta olennaista on taito osata välttää yleisimmät sudenkuopat. Tässä listattuna seitsemän syntiä, jotka sinun kannattaa ottaa huomioon työtä hakiessasi.

1. Ylpeys

Työnhaussa etsitään oikeanlaista motivaatiota, asennetta ja persoonaa. Sellaiset henkilöt jäävät positiivisesti mieleen, jotka osaavat tuoda ammattitaitonsa rekrytoijan tietoisuuteen korostamatta liikaa omaa erinomaisuuttaan. Ulkopuolinen rekrytoija ei häikäisty ammattijargonistasi tai nimien pudottelusta, päinvastoin.

Ole siis ystävällinen ja sopivan nöyrä. Rekrytointi on aina kahden kauppaa.

2. Laiskuus

Pelkkien liitetiedostojen jättäminen hakuun on paljon helpompaa eikä läheskään niin turhauttavaa, kuin kaikkiin samankaltaisiin sähköisen hakulomakkeen kysymyksiin huolellisesti vastaaminen. Suosittelen kuitenkin pitämään mielessä, että aina löytyy myös hakija, joka jaksaa vastata ko. kysymyksiin huolellisesti. Ajattele lomakkeen täyttöä osana kokonaisprosessia, jossa sinun täytyy loistaa.

Hakemuksesi, CV:si ja lomakkeen vastaukset ovat myös ensimmäinen työnäytteesi. Jos luovutat jo heti kättelyssä, miksi sinut pitäisi kutsua haastatteluun?

3. Kyynisyys

Hakijan into ja motivaatio näkyvät kilometrien päähän ja ovat kärkisijoilla, kun puhutaan asioista, jotka johtivat palkkaamiseen. Ethän siis soita rekrytoijalle “taidan olla liian vanha ja teillä on jo varmaan joku hyvä mielessä” – puhelua.
Kaiken muun voi oppia paitsi asenteen. Tarkkaile itseäsi objektiivisesti ja mieti minkälaisen kuvan annat itsestäsi muille.

4. Valehtelu

Rekrytoijat ovat taitavia ihmistuntijoita ja jäät valitettavan luultavasti valheestasi kiinni. Valheiden kertoiminen ei saa sinua näyttämään paremmalta, vaan aiheuttaa sen, ettei sinua valita kyseiseen tehtävään.
Jos on joitain asioita, joita et haluaisi korostaa, voit ennalta miettiä, miten ne muotoilisit, ja onko mahdollisen työnantajan olennaista tietää niistä. Jos ei ole, voit huoletta jättää ne mainitsematta. Työnhakutilanteessa totuuden ja osaamisen vääristely johtaa usein siihen, ettei kumpikaan osapuoli ole tyytyväinen lopputulemaan ja tiet eroavat jo aikaisessa vaiheessa työsuhdetta.

5. Mustamaalaaminen

On täysin normaalia, että hakeutuessasi uusiin tehtäviin, sinulla saattaa olla jotain negatiivista sanottavaa aiemmasta työnantajastasi, esimiehestäsi tai työyhteisöstä. Pidä kuitenkin mölyt mahassasi, äläkä mustamaalaa ihmisiä tai yritystä selän takana.

Pahan puhuminen saa sinut näyttämään siltä, ettet osaa käsitellä rakentavasti tunteitasi ja olet epäluotettava. Kuka olisi valmis ottamaan riskin ja haluaisi palkata henkilön, joka tulisi luultavasti jossakin tilanteessa toistamaan tätä käyttäytymismallia?

6. Valmistautumattomuus

Hakemus. Tee hakemuksesi huolellisesti, ajan kanssa ja harkiten. Älä käytä massahakemusta ja korosta haettavan työn kannalta olennaisia seikkoja.

Pyri vastaamaan työpaikkailmoituksessa oleviin vaatimuksiin ja toiveisiin. Pidä hakemuksesi ja CV:si yhden sivun mittaisina. Paljon lyhyemmät tai pidemmät dokumentit eivät toimi ja saattavat jäädä lukematta.
Aloita hakemuksen kirjoittaminen aina puhtaalta pöydältä.

Toinen asia, mikä saattaa paljastaa huonon valmistautumisesi on tiedustelupuhelu. Rekrytoija tekee paljon töitä saadakseen hakuilmoitukselle tiivistettyä kaiken olennaisen haettavasta tehtävästä. Onhan sinulla siis soittaessasi varmasti sellainen kysymys, jonka vastaus ei ole suoraan luettavissa ilmoituksesta? Hätiköity puhelimeen tarttuminen ei saa sinua vaikuttamaan innostuneelta, vaan se voi saattaa sinut epäedulliseen valoon rekrytoijan silmissä. Älä siis hätiköi, vaan lue ilmoitus huolella ja valmistaudu puheluun hyvin.

7. Kärsimättömyys

Uuden ihmisen palkkaaminen on aina iso asia. Mitä suuremmasta yrityksestä on kyse, sitä enemmän rekrytointiin liittyy yleensä byrokratiaa ja päättäjiä.

On ehdottoman järkevää pitää puolensa ja huolehtia asianmukaisesta tiedonsaannista. Muistathan kuitenkin, että prosessiin osallistuvilla ihmisillä on luultavasti muitakin asioita työlistalla, kuin tämä yksittäinen rekrytointi. Kenelläkään ei ole halua pantata tai pimittää tietoa, ja hakijoille viestitään päätöksistä niin pian, kuin vain mahdollista.

Odotathan siis hetken hakuajan päätyttyä sekä haastatteluiden jälkeen, ennen kuin kontaktoit rekrytoijaa. Kärsimättömyys ei ole hyve.

 

Target Headhunting Oy kanssa yhteistyössä Ulla Marjoniemi, Recruitment Consultant